SuomiEnglantiRuotsi

Tervetuloa!

 
Tervolan Konepaja Oy on Kemin ja Rovaniemen välimaastossa sijaitseva metallialan tuotteita suunnitteleva ja valmistava yritys. Toimitusjohtajana on vuodesta 1987 lähtien toiminut Olli Pallari. Tervolan Konepaja-nimellä yritystoiminta on alkanut vuonna 1975.

Asiakkaiden silmissä olemme saaneet luotettavan yhteistyökumppanin maineen monipuolisen konekantamme sekä motivoituneiden, ammatti-taitoisten, pitkän kokemuksen omaavien työntekijöidemme ansiosta.

Toimintamme lähtökohta on auttaa asiakasta valmistukseen sekä suunnitteluun liittyvällä ydinosaamisellamme. Pyrimme auttamaan asiakkaitamme niin että he voivat jatkossa palvella omia asiakkaitaan yhä paremmin. Keinoja siihen ovat toimintamme joustavuus ja luotettavuus.

Yrityksemme palvelee myös maansiirto- ja metsäkoneurakoitsijoita monipuolisilla korjaustöillä. Vahvuuksiamme ovat nopeus ja joustavuus, minkä ansiosta meille onkin vuosien mittaan kertynyt laaja asiakaskunta juuri urakoitsijoista. Panostamme myös suunnitteluun jotta asiakkaan koneet saadaan toimimaan jatkossa entistä paremmin.

Omia tuotteitamme ovat mm. kannonkäsittelylaitteet, joiden kehittämisestä ja valmistamisesta yrityksellämme on pitkä kokemus: Ensimmäinen Kantoharvesteri PALLARI KH-160 tuotiin markkinoille jo vuonna 1986.

Muut laitteemme ovat Kantoleikkuri PALLARI KL-110 ja uutuutena leikkaava ja mätästävä Kantoharvesteri PALLARI KHM-140. Uutta kantoharvesterissamme muihin harvestereihin nähden on sen monipuolisuus; samalla laitteella hoituu myös kannon paloittelu ja mätästys. Lisää laitteista ja niiden käyttötarkoituksista sivuillamme.

Vuosien varrella meille onkin kertynyt paljon kokemusta ja olemme saaneet toteuttaa monia mielenkiintoisia projekteja. Asiakkaitamme ovat niin suuryritykset kuin yksityisetkin. Lähtökohtamme on jokaisen Asiakkaan tarpeen tunnistaminen ja kaiken osaamisemme heidän hyväksi antaminen. Tällä tavalla toimien saavutamme tavoitteemme, jotka ovat työn korkea laatu ja tyytyväinen asiakas.
 

30 vuotta metallirakenteita ammattitaidolla

 



 



 

Broschüre
Pallari KL-110
Pallari KHM-140
Pallari KH-160

prospectus
Pallari KL-110
Pallari KHM-140
Pallari KH-160
folleto
Pallari KL-110
Pallari KHM-140
Pallari KH-160
       
       
       

 

Konepajantie 6 , 95330 Tervola // Puh. 020 743 3070 // Fax: 016-435 141 // terko[at]terko.inet.fi